”Presidentti voi arvojohtajana nostaa esille myös heidän ääntään, joiden ääni kuuluu yhteiskunnassamme heikoimmin”, kirjoittaa presidenttiehdokas Li Andersson. Arvioiden mukaan noin 20-25 prosenttia suomalaisista sairastaa vuosittain jonkinlaista...
”Yhteistoiminnassa oleellista on se, miten toimimme yhdessä ja millaisena näemme toisemme”, kirjoittaa THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahti blogikirjoituksessaan. Missä vain olenkin, mitä vain luenkin – huomaan lopputuleman olevan poikkeuksetta...
FinFami tarjoaa tietoa ja tukea mielenterveysomaisille. Järjestön toiminnassa on mukana myös suuri joukko vapaaehtoisia, joiden antama apu on korvaamattoman arvokasta. ”Jos edes yksi ihminen on saanut jotain tästä toiminnasta, on kaikki sen arvoista”,...
Vapaaehtoistoiminta tuottaa tutkitusti iloa ja onnellisuutta sekä vastaanottajalle että tekijälle. Vapaaehtoistoiminnalla on myös merkittäviä yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia hyötyjä. Yksinäisyys on Suomessa kasvava ongelma, jolla on tutkimusten mukaan myös...
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta vaatii terveydenhuollolta asiantuntevaa ja tarpeenmukaista palvelua itsemurhaa yrittäneille ja muille itsetuhoisille ihmisille. Hyvinvointialueiden tulee noudattaa itsemurhien ehkäisyyn laadittua Käypä hoito...
Mielenterveyspooli peräänkuuluttaa lasten ja nuorten kuulemista terapiatakuun valmistelussa ja arvioinnissa sekä ihmisten moninaisuuden huomioon ottamista terapiatakuun toteuttamisessa. Mielenterveyspoolin vaatimukset lasten ja nuorten terapiatakuun toimeenpanolle...