Aikuisen lapsen tai tämän puolison mielenterveysongelma voi johtaa siihen, ettei isovanhempien anneta enää tavata lapsenlapsiaan tai lähettää heille edes syntymäpäiväkorttia. Tilanne voi jatkua vuosia, ja tällöin isovanhemman täytyy punnita, mitä kaikkea on valmis...
Tänä vuonna 80-vuotisjuhliaan viettävä laulaja ja näyttelijä Pirkko Mannola saa energiaa vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa. Työelämää hän ei aio jättää. – Täytän joulukuussa 80 vuotta, mutta en aio jäädä eläkeläiseksi enkä kotiin. Työ sopii minulle ja pitää...
Yläkoulussa ja lukiossa kiusattu Maryam Razavi sanoo, että nuoruuden kokemukset auttoivat myöhemmin kestämään mallimaailman raakaa ulkonäköarvostelua. Muotialan monipuolinen ammattilainen, malli, bloggari, juontaja ja stailisti Maryam Razavi, 34, laajensi viime vuonna...
Julia Pihkanen, 16, peitteli monta vuotta kavereiltaan totuutta siitä, mitä kotiin kuuluu. Puhumattomuus ja salailu saivat nuoren olon ahdistuneeksi, ja lopulta hän sairastui itsekin. ”Nyt olen oppinut luottamaan ihmisiin paremmin”, Julia kertoo. Kun 8-vuotias Julia...
Psykoterapeutti Maaret Kallio korostaa aidon läsnäolon merkitystä hyvän elämän avaimena. Silloin ihmissuhteet ja itsetuntemus voivat paremmin. – Kun katsotaan onnellisuustutkimuksia, ihmissuhteet näyttäytyvät siellä hyvin voimakkaasti. Tällä tarkoitetaan...
”Syyllisyys tulee mitättömistä asioista”, toteaa Laura Lanansilta-Laine, 12-vuotiaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan pojan äiti. Syyllisyys on tunne, jonka kanssa psyykkisesti sairastuneiden lasten vanhemmat usein kamppailevat. Aiheutinko minä tämän...