Kun perheen lapset tai puoliso sairastuu psyykkisesti, on tavallista, että saunaillat kavereiden kanssa jäävät ja yhteys perheen ulkopuolisiin heikkenee tai katkeaa. Isien vertaistukiryhmässä toistuvat kokemukset yksinäisyydestä ja sietämättömänä painavasta vastuusta....
Muusikko ja tietoisuusohjaaja Samuli ”Teho” Majamäestä tuli isä 13 vuotta sitten. Siitä lähtien hän on käytännössä hoitanut perheen kaksi lasta yksin.– Jos elämä on eri mieltä suunnitelmistani kuin minä, annan periksi ja sopeudun tilanteeseen. Nykyään muutan suuntaa...
Kirjailija Joonatan Tola eli lapsuutensa epävakaissa olosuhteissa. Lapsuuden kokemukset tekivät hänestä pelokkaan aikuisen. Toive oman perheen perustamisesta kuitenkin pakotti kohtaamaan menneisyytensä. – Psykoterapiassa pääsin paljolti eroon menneisyyden...
Kun Samu Moilasen puoliso sairastui masennukseen, Samu olisi kaivannut apua ja neuvoja myös itselleen. – Psyykkisesti sairastuneen omaisten tilanne pitäisi tunnistaa paremmin ja heille pitäisi tarjota konkreettista apua. Omainen kaipaa tietoa, mutta myös...
FinFami julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Labyrintti-lehteä, joka on ainoa mielenterveysomaisten asioihin erikoistunut lehti Suomessa. Vastaa lukijakyselyyn ja vaikutat siihen, millainen lehti on tulevaisuudessa! Verkkokyselyyn vastataan anonyymisti...
Psykologi ja paripsykoterapeutti Suvi Laru on työssään niin sanotussa kaksoisroolissa: hän työskentelee terveysalalla ja hänen puolisonsa sairastaa vakavaa ja parantumatonta pitkäaikaissairautta. Larun työkyky on pysynyt yllä laajan avun, oman avoimuuden, läheistensä...