Erätauko-säätiö on myöntänyt FinFamille Suomen dialogiteko 2021 -tunnustuksen demokratian vahvistamisesta. FinFami sai kiitosta erityisesti Poikkeusajan dialogit -kokonaisuuteen osallistumisesta ja yhteiskunnallisen keskustelun tukemisesta. FinFami on yksi vuoden 2021...
Vastaa kyselyyn, jonka avulla kartoitamme, miten mielenterveyden oireilu tai mielenterveyden häiriöt voivat vaikuttaa parisuhteeseen. Kyselyn toteuttaa FinFami ja Parisuhdekeskus Kataja. Kumppanin tai suhteen kummankin osapuolen mielenterveyden oireilu tai...
Osallistu tutkimukseen, jonka avulla saadaan lisää tietoa mielenterveyden häiriötä sairastavien ihmisten läheisten toivosta! Tampereen yliopiston terveystieteiden opiskelija Saana-Maria Stark työstää pro gradu -tutkielmaansa aiheesta Toivo mielenterveyden häiriötä...
Kun terapiassa sanottiin, että isosisko saattaa kuolla, Olivia suuttui. Kellään ulkopuolisella ei ole oikeutta tulla sanomaan niin. Ei, vaikka Olivia tiesi. Tiesi totuuden. Lapsiomainen on henkilö, jonka perheenjäsenellä on psyykkisiä tai fyysisiä sairauksia tai...
Toistuvat rasismikokemukset kuormittavat mielenterveyttä ja altistavat mielenterveyden häiriöille. Tilanne vaikuttaa aina myös läheisiin. Rasisminvastaisen viikon aikana FinFami nostaa esiin maahanmuuttajataustaiset psyykkisesti sairastavien läheiset, jotka jäävät...
Tulkilla on tärkeä rooli maahanmuuttajan asioidessa mielenterveyspalveluissa, ja virhetulkkauksilla voi olla vakavat seuraukset. Epäonnistuneen tulkkauksen seurauksena asiakkaalle voidaan määrätä esimerkiksi väärä lääkitys. Aziza Hossaini on mielenterveystulkki....