Mielenterveysongelmiin ja psyykkisiin sairauksiin liitetty stigma on haitallinen niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. THL:n kehittämispäällikön Teija Strandin mielestä stigman purku on meidän kaikkien vastuulla. Rehellisesti: mitä tulee mieleen sanaparista ”stigman...
Kansanedustaja, Terapeutti-Villenä somessa tunnettu Ville Merinen ajattelee, että nykyinen terapiamalli on liian yksilökeskeinen. Perhe pitäisi saada mukaan hoitoprosessiin. Hänen mielestään omaisten on tärkeää myös tajuta, ettei kaikkea tarvitse kestää. Kun tuore...
Vapaaehtoistoiminnalla on iso merkitys FinFamin kaltaiselle järjestölle. Vapaaehtoisten roolin toivotaan tulevaisuudessa myös kasvavan ja kehittyvän. FinFami Uusimaalla on listoillaan noin 40 aktiivista vapaaehtoista. He saavat vapaasti valita, millaisiin asioihin...
Pitkän linjan vapaaehtoistoimijat Päivi Söderholm ja Sirpa Pahalahti haluavat vaikuttaa siihen, että mielenterveys- ja päihdehaasteista puhutaan yhteiskunnassa avoimemmin ja apua niihin olisi saatavilla helpommin. Vapaaehtoistyöhön on myös itsekäs syy: omien ...
Marja-Leena Virkki on ohjannut omaisten vertaistukiryhmiä vapaaehtoisena ja kouluttanut uusia vapaaehtoisia jo yli 20 vuoden ajan. 2000-luvun alussa hän oli mukana tuomassa Euroopasta Suomeen Prospect-ryhmätoimintaa, jossa tuetaan mielenterveysomaisten hyvinvointia...
”Psyykkinen sairaus vaikuttaa myös lähipiiriin. Mielenterveysomaisen palvelupolku tuo esiin palvelut, joihin läheisillä on oikeus”, kirjoittaa FinFamin Vaikuttavat kumppanuudet -hankkeen asiantuntija Marianna Roine. Mielenterveyskriisiin ja...